”Ei, ei, ei, ” parahti mies, jonka ääni oli tullut hyvin tutuksi kolmen vuoden aikana oppitunneilla, ”herrasmiehet kumartavat syvään!” Suoristuessani alkuperäisestä kumarruksestani huomasin vierelleni tulleen närkästyneen näköisen kemianopettajan, joka olisi hiustensa puolesta Iasonin paras ystävä, ellen minä olisi ottanut sitä paikkaa jo. Tämän miesopettajan hiukset nimittäin olivat kirkkaat violetit ja kiinni ollessaankin ylsivät tätä miestä lonkkaan.
”Huomenta herra Winstead, ” yritin toivottaa muuttamatta ääntäni kiusoittelevaksi. Opettaja Winsteadin violoteti silmät iskivät salamoita.
”Tohtori Winstead sinulle, nuori Jerry Oliver McVene, ” hän iski takaisin, ”minä haluan nähdä sinulta oikeaoppisen kumarruksen ja tästä lähtien saat aina tervehtiä minua aamulla niin.” Ärtymyksestä parahtaminen ei olisi auttanut, joten pyrin pitämään pokerinaaman yllä.
”Kyllä, tohtori Winste-” olin mutisemassa, mutta opettaja heilautti kättään suurieleisesti keskeyttäen minut.
”Toimintaa McVene. Muuten seisomme tässä odottamassa puuttuvia palasiamme koko tunnin, ” Winstead ilmoitti lyödessään samalla minua selkään. Hetkellisesti minusta tuntui, kuin hermojeni lävitse olisi iskenyt salama ja menetin hallinnan kehostani. Hetken kuluttua löysin itseni polviltani lattiatasosta ja pääni läpi pusersi pieni kipu. Seinän vierellä Nanette naurahti, mutta tarjoutui heti ojentamaan auttavan kätensä nostaakseen minut ylös.
”Miten teidät saisi oppimaan mitään, ” tohtori Winstead huokaili pirullinen sävy äänessään, ”tuo oli kyllä oikeaoppinen polvistuminen, mutta aamun oppiaiheena oli kumartaminen kauniin naisen edessä.” Minulle oli sillä hetkellä aivan sama miten kumarrettiin, sillä jalkani olivat yhä tottelemattomina. Jouduin nojaamaan niin Naneen kuin myös avukseni tulleeseen Yarrowiin ja he saivat minut pidettyä pystyssä. Winstead vaihtoi hiljalleen aamusaarnansa aiheen siihen, miten odottaisimme hetken, että jospa luokan puuttuvat opiskelijat saapuisivat paikalle, ja hän pääsisi palauttamaan kuulemma huonosti menneet kokeemme. Minua kiinnosti sillä hetkellä eniten omat jalkani joita pisteli aivan kuin silloin, kun ne olivat juuri heräämässä puutumisesta.
Käytävältä alkoi hiljalleen kadota muita ihmisiä omiin luokkiinsa kun kello täytti kahdeksan, mutta me odottelimme vielä hetken. Nanette ilmoitti sillä välin Lilin olevan kipeänä, mutta selitys ei enää mennyt opettajaan läpi. Winstead oli kuunnellut meidän selityksiämme jo kolme vuotta, hän osasi jo yhdistää kaikki rehtorin luvattomat poissaolot nukkumiseen.
Lopulta, kun kykenin jo pysymään omilla jaloillani pystyssä välittämättä kipeästä pistelemisestä jalkapohjissa, näkyi käytävän päässä tuttu punapäinen hahmo mukanaan pieni kasa kirjoja.
”Kaskaskas, Kinghän löysi oikealle käytävälle, ” Winstead piruili, ”Mahtaako vielä tunnistaa oman luokkansa?”
”Kuka ei tunnistaisi tätä luokkaa?” Kysyin turhautuneena ja poljin jalkaani yrittäen saada sen heräämään. Iason saapui luoksemme hiljalleen ja ehti avata suuren suunsa ennen kuin sai kuulla opettajan lyhytmuotoisen saarnan myöhästymisestä.
”Mitä sinä steppaat?” Hän kysyi minulta. Sen enempää keskustelua ei käyty, vaan kuuntelimme viimeisen päivän aloittavan saarnan ja pääsimme vihdoin pieneen tunkkaiseen luokkaamme sisälle.
”King on sitten hyvä ja tuo huomenna omat kirjansa mukanaan, ” Winstead ehti vielä kommentoida ennen kuin otti tehdyt kokeet esille.
”Nämä ovat minun kirjani, ” Iason puuskahti selvä valhe äänessään.
”Älä turhaan jaksa, ” opettaja kommentoi takaisin, ”asia olisi selvempi vain, jos noihin kansiin olisi liimattu kasa yksisarvisia. Sinun kirjoissasi ei ole ollut kansia kahteen vuoteen.” Toisella puolella minusta katsottuna istuva Iason tuhahti ja liukui löhöävämpään asentoon tuolilleen ilmaistakseen mielipiteensä tilanteeseen.
Nyt kyseessä ollut kemiankoe, jonka saimme kohta takaisin, ei tuottanut tässä luokassa mitään uusia hämmentäviä tilanteita. Jokainen meistä osasi suurin piirtein sanoa jo tekovaiheessa minkä numeron toinen saisi. Winstead kävi kuitenkin oikeat vastaukset läpi suurin piirtein puolessa tunnissa ottaen laskuun mukaan Iasonin tai minun välikommentit, ja sitten oli jokaisen vuoro olla yllättymättä.
”Neiti on niin hyvä, ” Winstead laski ensimmäisen paperin oikein siististi Naneten käsille. Tyttö ehti katsoa hetken paperia, kun hän jo ilmoitti koko luokalle tuloksensa.
”70/100, ” hän sanoi sen enempää häpeilemättä. Takaapäin Iason taputti sarkastisena ja Winsteadin tarkka violetti katse osui seuraavana häneen.
”Herra King on hyvä ja ottaa neidistä mallia, ” hän virkkoi ja hyppeli luokan poikki täräyttämään koepaperin Iasonin eteen, 45/100. Kyllä tällä läpi pääsee, mutta tulevaisuutesi ei näytä hyvältä. Kampaamoon pääset kyllä ilman numeroitakin!”
Parturikampaaja ei kuulunut Iasonin urasuunnitelmiin, ja huomautus sai hänet puristamaan paperin palloksi, joka kohta lensi huoneen halki. Winstead naureskeli itsekseen tämän sodan voittaneena. Sitten hän kääntyi katsomaan minua. Minua pientä ja viatonta, joka olin vain käynyt sanatonta keskustelua Iasonin kanssa käsilläni. Opettaja pudisti päätään ja tuli luokseni.
”Sinunkin on hyvä muistaa Vene, että ulkonäkö ei ole ainoa jolla pärjää tulevaisuudessa. Mitä jos opiskelisit edes yhden päivän elämässäsi?” Hän kertoi ojentaessaan minulle paperia, jonka keskellä oli suuri 50/100. Hymy kuitenkin levisi huulilleni.
”Puolet oikein. Sillähän pääsee läpi, eikö?” Riemuitsin. Winsteadin hymy suli ja repäisikin paperin takaisin itselleen. Hetken hän katsoi sitä.
”Olet oikeassa. Tässä täytyy olla jokin virhe. Hetkinen, ” hän sanoi napatessaan ruskean takkinsa taskusta punakynän. Nopeasti hän teki joitain merkintöjä kokeeseeni ja antoi sen sitten minulle takaisin.
”49/100. Kirjoitit oman nimesi väärin.”
Tämä oli meidän kemian opettajamme. Kiero, takaisin pottuileva, pitkähiuksinen ja hullu fyysikko, joka oli kaikesta päätellen tippunut lapsena johonkin myrkylliseen, joka oli aiheuttanut hänelle epämääräisen hiusvärin.
Seuraavana tämän meidän hullun opettajamme käsissä oli Lilin paperi, joka ansaitsi ylistyskommentin täysistä pisteistä.
”Mutta mikäs meillä on tässä viimeisenä, ” Winstead jatkoi höpöttämistään samalla, kun minä otin mallia Iasonista ja valuin alemmas tuolilla päästäkseni rennompaan asentoon, ”ettei se vain ole meidän etupenkin nörtin paperi.” Opettaja liiteli kohti Yarrowia, joka katsoi häntä takaisin väsyneen synkällä katseella.
”Mahdatkohan sinä Brar ymmärtää minkä takia sinä olet etupenkissä? Yksinkertaisesti sen takia, että sinä voisit oppia jotain. Aivan sama ohje kuin Kingille ja Veneelle: ei riitä, että näytät viisaalta. Ole viisas. Opiskele! Ja yritä päästä seuraava koe läpi. 9/100. Enkä tiedä minä tuo on olevinaan, mutta se ei kuulu kyllä kemian tunnille. Biologian luokka voisi ottaa sen tutkimuskohteeksi, jos jaksat käydä ehdottamassa.” Yarrow vain nyökkäili saarnalle ja kääntyi selin meihin muihin.
Mitä pidemmälle tunti kului, sitä alemmas valuin tuolilla. Jokseenkin kävi kateeksi ajatellessa, että Lili nukkui silläkin hetkellä yläkerrassa, kun minä istuin tällä kovalla tuolinpahasella. Miksei yksityiskouluilla ollut varaa ostaa pehmeitä tuoleja, joilla jaksaisi olla?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti