Zachary
Vuoren ylitettyämme ja saavuttuamme Talven valtakuntaan – jonka oli meidän oli
ratsastettava päästäksemme suorinta ja turvallisinta tietä Syksyn valtakuntaan –
kohtasimme hyvin kylmän vesisateen. Oli hyvin vaikea nähdä eteen tiellä, ja
vauhtimme hidastui tämän takia entisestään. Vesi ja kylmyys tunkeutui vaatteisiini
ja oloni oli kaiken kaikkiaan kurja. Saattueeni näytti sitäkin kurjemmalta.
Heidän huivinsa painautuivat heidän kasvoihinsa, ja kuulin suunnalta jos toiselta
kiroamista.
Minä olin sielultani tulta. Litimäräksi kastuminen ei ollut minulle mielekkäin
tapa viettää iltapäivää.
”SEIS!” Kuulin heikon äänen joukon edestä ja näin, miten edessäni ihmiset
alkoivat pysäytellä hevosiaan. Minä jatkoin joukkojeni ohitse vain sillä
mielenkiinnolla, että halusin tietää mitä tapahtui.
Sateen seassa näin toisen kasan kastuneita ihmisiä. He olivat pukeutuneet
painaviin haarniskoihin ja he vaikuttivat odottavan meitä. Yhdellä heistä oli
käsissään viiri, joka kertoi meille heidän kotimaastaan liikaakin: Vene
aalloilla. Nämä olivat sotilaita, eivätkä vain mitä tahansa sotilaita, vaan
Kevään sotilaita, jotka ratsastivat Helinin tunnuksen alla.
”Frontairin suku pyytää Zachary Dawnsia saapumaan mukanamme”, yksi näistä sotilaista
huusi meille sateen seasta.
”Teillä täytyy olla perhanan hyvä syy keskeyttää matkamme!” Karjuin Kevään
väelle.
”Frontairin suku pyytää Zachary Dawnsia-” sotilas huusi uudelleen.
”Emme ole kuuroja!” Vastasin, ”kuulimme kyllä ja jos ette selitä, mitä teette
Talven alueella ja syytä sille, miksi Frontairin suku tahtoo nähdä minut, niin
saatte luvan painua suoraan kotiinne siitä!”
”Ja puhuttelette tulevaa kuningastamme!” Ärjäisi Rork, joka oli ollut
ensimmäisenä joukossa ottamassa Kevään ihmiset vastaan, ”joten puhuttelette häntä
arvolleen sopivana, tai teitä voidaan siitä rankaista.”
”Kevät ei tunnusta Syksyn pojan Zachary Dawnsin kuninkuutta”, meitä puhutellut
mies vastasi, ”johtajamme, Kevään perillinen Shinja Kira kuuli, että olette
tulossa tähän suuntaan ja käski meitä tulla hakemaan kielletty kuningas hänen
luokseen keskustelemaan. Jos kieltäydytte, niin meidän on käsketty estää
matkanne jatkuminen.”
”Shinja Kira ei minua, eikä saattuettani määrää”, ärähdin ja kuulin taustalla,
miten Siunatut vetivät samalla hetkellä yhtenäisesti jousiaan esille, virittäen
ne valmiiksi, ”Kevät käy Kohtalon ja jumalten sanaa vastaan. Jos Shinja haluaa
keskustella, tuokaa hänet minun luokseni, sillä minä en hänen ehdoillaan toimi.”
Sotilaat kävivät nopean keskustelun keskenään.
”Sade päättyy kolmen tunnin päästä”, sotilas kääntyi huutamaan meille, ”tällöin
tuomme johtajamme puoliväliin tätä tietä, vain kahden saattajan kanssa.
Pyydämme teitä toimitaan samoin, jotta turvaamme rauhan.”
”Minä otan kolme”, vastasin tyhjentävästi, ”minulle ei ole annettu syytä
luottaa siihen, että Kevät tahtoo kanssani rauhaa. Jos näen Shinjan mukana
enemmän, kuin lupaamanne kaksi, käännyn.”
”Mikä antaa meille syyn olettaa, ettette aio rikkoa itse sopimustamme?” Karjui
puhuneen sotilaan oikealta puolelta naishenkilö.
”Voitte kysyä johtajaltanne itseltään, valehtelenko vai en!” Sotilaat eivät
näyttäneet syövän tätä selitystä ainakaan täysin, mutta he kumarsivat ja
kääntyivät ratsastamaan pois. Minä käännyin hevoseineni kohtaamaan Siunatut.
”Neuvottelijat, mukaani. Tiedustelijat, etsikää jokin paikka josta teitä ei
nähdä mutta te näette kaiken. Aaron, olet kolmas! Kenellä on ne
maailmanvalloituskortit?”
Sade todella lakkasi kolmen tunnin päästä. Minä olin jo kohtaamispaikalla tien
varrella, ja istuin kalliolla kankaan päällä. Rork, Notta ja Aaron
seisoskelivat tukena ja turvanani ympärilläni. Pilvinen taivas oli muuttunut
pilvettömäksi, ja näin pohjoisesta tietä myöten saapuvan kolmen henkilön
joukon. Käskipäässä ratsasti pikimustalla hevosella näky, jota en ottanut
vastaan niin innolla: Kevään perillinen.
Shinja Kira ja hänen pieni saattueensa saapuivat kohtaamispaikalle, ja
laskeutuivat hevostensa selästä. Prinsessa itse oli tarkastellut minut jo
läpikotaisin kauempaa, mutta hänen pistävä katseensa tunkeutui yhä ihoni läpi.
”Zachary”, hän tervehti kuivasti ja asteli kalliolle luokseni.
”Shinja”, vastasin tervehdykseen kopioiden hänen kuivaa äänensävyään, ja
sekoittelin samalla korttipakkaa kädessäni.
”Kutsuitko minut tänne pelaamaan?” Hän huomasi kortit ja nyrpisti nenäänsä.
”Keskeytitte matkamme”, vastasin, alkaen jakaa kortteja eri pinoihin, ”joten
otan tilanteesta mieluummin hyödyn irti, kuin tuhlaan tämän hetken. Tunnetko
pelin?” Reagoinnista päätellen Shinja tunsi, sillä hän käski saattajiaan
turvaamaan selustansa ja kävi kalliolle risti-istuntaan minua vastapäätä. Hän
otti hyppysiinsä pakan, jonka olin ojentanut hänen suuntaansa, sitten hän
valitsi toisesta pakasta itselleen aloituskortin. Toistin eleen hänen perässään
ja sain aloituskortikseni kuninkaalliset. Shinjan ilme ei kertonut mitään hänen
aloitusasemastaan.
”Oliko teillä syytäkin tunkeutua Talven alueelle?” Kysyin, vetäen pakastani
kortteja, joista halusin eroon. Vastapäätäni Shinja toteutti sitä samaa,
napsien kasasta yhden kortin minua enemmän.
”Jospa sovimme, ettemme esitä toisillemme enää jotakin, mitä emme ole”, Shinja
vastasi, työntäen korttinsa pöydälle, ”näin selviämme jatkossa paremmin
keskenämme. Sinä et ole sokea, kuuro, etkä tiedoton maailman tapahtumista.”
Poistin minun ja Shinjan poistamat kortit poistopakkaan ja jatkoimme peliä
eteenpäin.
”Se saattaa nopeuttaa yhteistyötämme”, vastasin, jääden hetkeksi miettimään
nykyistä kokoonpanoani. Olin saanut käteeni äskeistä heikommat kortit.
”Yhteistyötämme?” Hän naurahti kylmästi, ”sitäkö suhteemme on?”
”Yhteistyö on ainoa, millä neljä valtakuntaa voi selvitä yhdessä”, kirosin
mielessäni korttejani ja yritin pyörittää niitä sopimaan johonkin tarkoitukseen,
”juuri se päinvastainen, mitä Kevään valtakunta ajaa takaa.”
”Ja sitä sinä kuninkaana ajaisit läpi?” Shinja nauroi jälleen, ja nosti samalla
uuden kortin, hymy vain leviten, ”neljä valtakuntaa ei ole vuosiin pärjännyt
keskenään. Kyllä vain, nyt on aika selvittää neljän väliset voimasuhteet.”
”Kukaan muu ei halua haastaa riitaa, kuin Kevät, kuin sinä ja sukusi”, otin
riskin, ja vaihdoin korttia Shinjan kanssa. En olettanut saavani mitään hyvää,
mutta näinkin yllättäen kädessäni mahdollisuuden. Vastustajani ei tiennyt mistä
hyvästä oli luopunut.
”Siinä olet väärässä”, hän vastasi, vaihtaen pakan järjestystä käsissään, ”kolme
valtakuntaa on valmiina taistelemaan. Viimeinen on pysynyt hiljaisena. Sinä et
näe kärjistynyttä tilannetta samalta suunnalta kuin minä. Kaiken huippu oli
Talven saattue, joka pisti puolet Kesän hovista tulikiven alle. Totta kai Talvi
syyttää meitä, mutta syyttä. Myös sinä olet selvästi puolueellinen tämän
tapauksen puitteissa. Et voi väittää, ettetkö ollut Nathanin seurassa kun
tulivuori purkautui. Et ole puolueeton ja tämän takia kielsimme sinut. Keväällä
ei ollut osaa eikä arpaa sen surullisen tarinan kanssa. Kingordonin suku
lavasti maani.”
Tunsin, miten Shinjan sanat saivat pääni menemään ärsyyntymisestä sekaisin. Hengitin
syvään pari kertaa ja sain tulen sisälläni rauhoittumaan. Tilannetta piristi
totuus siitä, että kädessä olevat korttini kertoivat minun olevan hyvässä
jamassa ainakin pelin suhteen. Jos saisin koottua hyvän määrän vehnää, niin
maalaisväki siirtyisi puolelleni, jolloin voittaisin pelin jos Shinja pelasi
merirosvona tai toisena kuninkaallisena. Jos hän oli maalaisväkenä, niin voitto
menisi hänelle.
”Sinä olet marssittanut armeijasi Talven alueelle”, nostin uuden kortin pakasta
toiveikkaana. Kortti oli minulle turha ja minun piti päästä siitä eroon. Se,
että oliko se enää mahdollista tässä vaiheessa peliä, ei ollut niin varmaa.
”Minä olen marssittanut armeijani Talven alueelle”, myös hän nosti uuden
kortin, eikä hänen reaktionsa kertonut jälleen mitään, ”ja sinä osaat kyllä
kertoa syyn sille.”
”Syksy on yhä puolueettomana”, muistutin häntä. Shinja laski kortin pöydälle
vaihtokauppaa pyytäen. Pääsin sittenkin turhasta kortista eroon!
”Syksy on yhä puolueettomana”, hän vastasi, kun työnsin korttini hänelle, ”enkä
usko, että saat kuninkaan ja kuningattaren pään kääntymään suuntaan tai
toiseen, ellet tarjoa itseäsi pöydälle panoksena. Ehkä naimalla Petra-Inkan
saisit jotain tapahtumaan? Tiedän ainakin yhden, jonka sydän saattaisi murtua,
ja minä voisin sanoa kannattavani tätä ajatusta. Jospa pistät välit poikki
ihanaan veljeeni, niin saattaisin todeta sinut jälleen kuninkaaksi.”
”En tarvitse sinun siunaustasi kruunuuni”, vastasin ja pyörittelin korttejani
saatuani Shinjalta huonon kortin, joka kertoi minulle huolestuttavasti siitä,
että hän keräsi satoa maalaisväkeä varten, ”minulla on jo kolmelta jumalalta ja
eräältä Kohtalolta siunaus. Helin erityisesti tykästyi minuun, mutta sinähän
sen pääsit jo kokemaan. Joten ei, taidan jättää tarjouksesi tälläkin kertaa
väliin, kiitos vain. Ei enää sen jälkeen kun yritit haudata kirvestä päähäni.”
”Ja sinä melkein tapoit minut, joten emmekö ole siinä asiassa tasoissa?” Hänen
kysyessään tätä minä näin heikon tilaisuuden voittaa mahdollisesti peli ja/tai
selvittää Shinjan rooli. Pakkani pohjimmainen kortti oli hyödyllinen vain
kuninkaallisille, mutta myös merirosvot saivat siitä hyödyn jos mukana kädessä
olevassa pakassa oli muuten täysin turha joki-kortti, joka sattui tällä
hetkellä sijaitsemaan pöydällä meidän molempien nähtävänä rivissä. Jos Shinja
pelasi kuninkaallisilla, niin hän haluaisi tämän kortin minulta, mutta jos hän
oli maalaisväkeä, hän ei tehnyt tällä kortilla mitään. Kolmas mahdollisuus oli,
että jos hän pelasi merirosvona, hän vaihtaisi jonkun turhemman joki-korttiin
ja silloin maalaisväki jäisi minulle, samoin kuin voitto. Pointtina vielä se,
että kukaan hullu ei luopuisi tästä minulla olevasta kortista pelatessaan
kuninkaallisilla, joten se, että tarjoaisin sitä vaihtoon, kertoisi yhtä ja
toista. Parhaimmassa tapauksessa Shinja päättelisi väärin roolini, ja luopuisi
maalaisväestä kokonaan.
Riski kannatti ottaa.
”Sovitaanko sitten vaikka niin”, ajatukseni harhailivat kauemmas
keskustelustamme miettiessäni vielä kertaalleen mahdollisuuksiani voittoon jos
otin riskin. Se ei varmasti jäänyt Shinjalta huomaamatta, mutta se ei ollut
enää tässä vaiheessa niin tärkeä asia. Tarjosin korttia vaihtoon ja Shinja
tarttui tilaisuuteen. Korttini saatuaan hänen katseensa oli pienen, hyvin
pienen hetken kysyvä ja sitten pokerinaama palasi. Seuraavalla siirrolla hän
vaihtoi jonkun toisen kortin pois ja nappasi joki-kortin itselleen avoimesta
rivistä. Shinja oli joko huono juonittelemaan pelissä, tai sitten minä olin
liian hyvä. Totuus kuitenkin oli, että olimme sillä hetkellä aivan liian
keskittyneitä pelaamaan keskustellaksemme politiikasta ja kansainvälisistä
suhteista. Laskin omat korttini pöydälle ilmoittaakseni, että olin valmis
käymään lopputuloksen läpi. Shinja vaihtoi vielä korttiensa järjestystä ja oli
sitten valmis.
Shinja oli merirosvo. Peli oli käytännössä jo siinä vaiheessa minun, ja sitten
maalaisväki siirtyi puolelleni. Shinja ei voittanut yhdelläkään kortilla. Hän
näytti hetken nyrpeää naamaa ja sitten hän poimi kaikki kortit omiin käsiinsä
ja sekoitteli niitä hajamielisesti, tutkien samalla kasvojani.
”Olen tarjonnut sinulle monta keinoa selvitä tästä tilanteesta, jopa ilman
sotaa, ja silti sinä takerrut Kingordonin sukuun. Haluatko sinä sotaa?” Hän
käänsi kortit ja kävi niitä läpi yksitellen.
”En”, sanoin vakavasti, ”vaan yritän luoda rauhaa neljän valtakunnan välille.”
”Ja siihen sinä tarvitset kuninkaan ja kuningattaren sanaa vaikka tämän
hetkinen taistelu onkin syttymässä Kingordonin ja Frontairin sukujen välille.
Uskot, että Syksyn valtakunta saa tilanteen rauhoittumaan.”
”Kingordonit ja Talven kansa on yhteistyössä Kesän, ja Nadian suvun kanssa. Jos
listalle saadaan Creene, niin jos sinä jatkat uhittelua, niin valitettavasti
teille käy huonosti”, minun puhuessani Shinja napsi sormiinsa kaksi korttia ja
laski loput harmaalle kivelle. Hän pyöritteli näitä kahta korttia käsissään
hetken aikaa.
”En tiedä millä valheella Zherri on pääsi täyttänyt. Creenen suku ei vastaa
minkäänlaiseen avunpyyntöön, anna minun kertoa se kokemuksellani”, hän sanoi,
hieman hymyillen, ”en aio pidätellä sinua tämän enempää, vaikka minua
kiinnostaisikin pysäyttää matkasi tähän. Minun on turha puhua sinulle järkeä,
olet menetetty tapaus. Joten kerro minulle, Zachary Dawns, miksi olet
marssittanut sotajoukkoni Talven alueelle?”
”Koska aiot hyökätä Talven kimppuun”, vastasin.
”Yksinkertaisimmillaan näin”, hän sanoi, ja käänsi kortit niin, että näin ne.
Hänellä oli kädessään neito ja ritari, molemmat vahvoja kortteja.
”Ja pysähdymme vasta, kun Kingordonin suku on tuhottu tai, jos he päättävät
itse astua alas. Tämän takia suosittelen sinulle vielä sitä, että harkitse
Petra-Inkaa vaimoksesi. Olen kuitenkin armollinen, ja annan sinun valita itse,
kumman hengen säästän. Harper vai Nathan, kas siinä kysymys. Valitsetko
rakkaasi ja jätät Talven kruunutta ja Kingordonit joutuvat luopumaan
asemastaan, vai jätätkö rakkaasi?” Shinja otti kortit takaisin käteensä ja
käänsi ne niin, etten enää nähnyt kumpi oli kumpi.
”Ritari vai neito. Pelasta toinen ja minä tapan jäljelle jääneen”, hän kertoi
vielä pelin säännöt uudelleen.
Tuijotin lyhyen hetken kortteja ja vedin vasemmanpuoleisen itselleni. En
kääntänyt kortin kuvapuolta, vaan laitoin sen suoraan taskuuni. Shinja katseli
minua ilmeettömänä, mutta ryhdisti sitten itsensä ja katsoi käsiinsä jäänyttä
korttia. Jälleen kerran hänen ilmeensä oli tarinoita kertomaton.
”Jahas”, hän sanoi, ja piti kortin itsellään, ”tehdään sitten näin. Lupaan olla
epäonnistumatta.”
”Samoin”, vastasin hänelle, ”saatte luvan lopettaa tämän naurettavan
riitelemisen, kuningasparin sanalla.”
”Voi Zach”, Shinja huokaisi naurahtaen, ”nykyinen kuningas ja kuningatar eivät
aio tehdä ratkaisuja mihinkään suuntaan. Koko kansa tietää sen jo. Olisinpa
näkemässä kasvosi kun tajuat olevasi yksin.”
Niin sanoen hän hypähti ylös kalliolta ja heilautti kättään hyvästiksi. Hän ja
hänen saattueensa poistuivat paikalta. Minä pureskelin hetken poskeani ja
nousin lopulta paikaltani. Annoin lähtökäskyn ja jatkoimme matkaa Syksyn
valtakuntaa kohti. Kortti poltteli taskussani, mutta jätin sen huomioitta.
Mikään ei ikinä sattunut sattumalta. Oli kortti mikä tahansa, oli se oikea
kortti.
Mutta Shinjan oli turha yrittää käydä Harperin kimppuun. Jopa nukkuessaan hän
oli aina valmis hyökkäämään kenen tahansa kimppuun.
Tositarina: Nathan ja minä kokeilimme. Siitä seurasi jotain niinkin kaunista
kuin se, että minä sain mustan silmän ja Nathan oli pakotettu lattialle, käsi
kauniisti vääntyneenä selän taakse sisarensa otteessa.
Mitä tästä opimme? Älä herätä nukkuvaa Harperia. Olisinpa näkemässä kasvosi,
Shinja Kira Frontair, kun tajuat olevasi kusessa.
* * *
Pieni pyyntö kävi ilmassa.
”Voisimmeko pysähtyä omassa kaupungissani ennen kuin jatkamme pääkaupunkiin?”
Zachary Dawns pyysi Siunattujen joukolta. Kenelläkään ei ollut asiaa vastaan
mitään, joten he poikkesivat seuraavasta tienhaarasta ja jatkoivat pääkaupungin
sijaan kohti kylää, josta Zachary oli napattu mukaan.
Kaupunkiin saavuttaessa oli jonkun verran ihmisiä vastassa. He olivat kuulleet
ennalta, että Siunattujen joukko oli tuomassa kuningasta kotikylään, ja he
tahtoivat nähdä muutoksen pojassa, jonka he olivat lähettäneet matkaan vuosi
sitten. Pormestari itse kömpi paikalle silloin, kun Siunatut ratsastivat jo
eteenpäin, ja hän ei päässyt näkemään kuningastaan, joka oli muuttunut
vaiteliaaksi.
Kuningas pyysi siunattuja jäämään taakse, ja jättämään hänet olemaan. Hän
palaisi aamun koittaessa, niin hän lupasi, Siunatut saisivat etsiä
yöpymispaikan itselleen. Näin tapahtui.
Zachary Dawns hyvästeli saattueensa ja käveli kotikylänsä tuttuja katuja
pitkin. Ihmiset eivät katsoneetkaan hänen suuntaansa, hän oli palannut takaisin
siihen tuttuun rooliinsa, jonka oli joutunut hylkäämään Rakkauden jumalan hänen
olkapäälle asettaessa kuninkaan viitan. Hevosen ja viitan jätettyään
Siunatuille hän meni ihan tavallisesta kansalaisesta, ja häntä katsottiin vain
muukalaisena, matkalaisena, joka tarpoi kaupungin katuja pitkin. Kukaan ei
tiennyt, että tuo viitaton poika oli se sama, joka vasta vähän aikaa sitten oli
lähetetty kohti Talven valtakuntaa. Kukaan ei tiennyt, mitä tuosta pojasta oli
kuoriutunut, kukaan ei tiennyt, että se poika oli nyt valmis ottamaan vastuun
maailmastaan ja valmis kuninkaaksi, kun kolme kuukautta kuluisi umpeen. Hänellä
oli enää vain yksi valtakunta, hänen omansa, mutta lopputuloksen hän tiesi jo
siinä vaiheessa. Zachary Dawns tiesi, että hän valitsisi Talven, valitsisi
Harperin, valitsisi Nathanin ja nyt hänen tehtävänsä oli kääntää Syksy heidän
puolelleen.
Nyt hänellä oli kuitenkin eri päämäärä. Tänä iltana hän palaisi kotiin.
Tutut kadut tuntuivat jokseenkin tuntemattomilta. Oli vajaa vuosi siitä, kun
hän oli niiltä kaduilta lähtenyt kiertämään maailmaan, joka oli ollut kylmempi
paikka kuin hän olikaan tiennyt. Hän oli kohdannut lämpöäkin, mutta nyt muu
maailma yritti repiä hänen lämpöään häneltä ja sen takia tutut kadut tuntuivat
entistä kylmemmiltä. Katukivetys ei ollut ikinä näyttänyt niin raa’alta, tutut
talot niin värittömiltä, kun kuninkaan sydäntä valaisi pelko ja epävarmuus.
Kadut kääntyivät tuttuun suuntaan, ja Zachary Dawns pääsi tutulle ovelle. Oli
pimeää, kun hän väänsi oven auki.
Mikään ei ollut muuttunut. Hän käveli pimeän huoneen halki, astui puolipolvelle
takan eteen ja sytytti tulen. Liekki ei lämmittänyt koko tilaa, eikä auttanut
sen tyhjyyden kanssa.
Zachary Dawns istui pölyisen pöydän ääreen ja laski kyynärpäänsä sen karhealle,
hiomattomalle ja naarmuiselle puupinnalle, jonka aika oli tummentanut. Hän
katsoi ulos sumuisesta ikkunasta alkavan syksyn pimeyteen ja ensimmäistä kertaa
vajaaseen vuoteen, hän oli todella yksin.
Tämä ei ollut enää paikka jota hän kykeni kutsumaan kodikseen.
* * *
Zachary
Löysin Siunatut aamulla sieltä, mistä he olivat luvanneetkin tulla minua
hakemaan, eli kaupungin keskustasta. Ohikulkevat ihmisjoukot olivat pysähtyneet
ihmettelemään kummallista huiveihin pukeutunutta sotajoukkoa, jollaista ei
usein tässä kaupungissa nähty. Nähdessään minut, Siunatut valmistuivat lähtöön.
”Menikö kaikki hyvin?” Rork kysyi nähdessään tyhjän ilmeeni. Pakotin hymyn
kasvoilleni.
”Kaikki oli kuin ennenkin”, sanoin, ”lähtekäämme? Creenen suku odottaa meitä.”
Niin me nousimme ratsaille ja aloitimme matkan uudelleen. Väkijoukossa olin
näkevinäni Ketun, joka lähetti suuntaani lentosuudelman siunaukseksi
matkalleni. Ilmeeni kylmeni ja ratsastimme eteenpäin kohti aamua ja tulevaa
päivää, joka saattaisi määrätä sen, millainen huomisaamu meillä olisi.
Syksyn valtakunnan pääkaupunki ei näyttänyt sen erilaisemmalta, kuin omanikaan.
Se oli pohjoisemmassa, ja siellä vedet olivat hiukan kirkkaammat.
Pääkaupunkimme oli harvaan asuttu, kuten muukin Syksyn valtakunnan alue, mutta
täällä se näkyi huonoiten. Suuntasimme kohti Syksyn linnaa, joku Siunatuista
ratsastaen kaukana edellemme ilmoittamassa saapumisestamme.
Syksyn valtakunnan keskus, Creenen linna, sijaitsi pienellä saarella hieman
rannan ulkopuolella. Sinne pääsi ratsastamaan siltaa pitkin, eli meidän ei
tarvinnut nousta hevosten selästä ennen kuin meidät pysäytettiin portilla.
”Syksyn prinsessa pyytää Syksyn lasta Zachary Dawnsia, neljän valtakunnan
tulevaa kuningasta astumaan ulos ja tulemaan mukaamme”, pari väsyneen näköistä
vartijaa tuli noutamaan minua. Hyppäsin alas ja tein, kuten he toivoivat,
seurasin heitä. Saavuimme linnan pihalle, jossa odotti vaunu ajureineen,
saattojoukkoineen ja hevosineen. Vartijat ohjastivat minut sisään.
Siellä kohtasin ensimmäisen kerran valtakuntani prinsessan, Syksyn perillisen
Petra-Inka Creenen.
Unohdin heti kaiken, mitä hänestä oli ikinä sanottu tai juoruttu. Vain Nathanin
kuvaus tuntui olevan totta.
Petra-Inka Creene vaikutti pieneltä. Hän oli laiha ja pitkä, mutta täysin
lihaton. Hänen hiuksensa olivat vaaleammat kuin minulla, hänellä oli vaaleampi
iho kuin minulla, hän oli laihempi kuin kuolema ja hän näytti surulliselta. Hänellä
oli yllään pitkä mekko, ja viitta, ah, viitta. Tuttu statussymboli! Hänen päätänsä
koristi sininen nauha, joka kertoi hänen olevan naima-iässä. Toinen symboli
omasta kansastani, jonka tunnistin! Viitta loi minulle heti mielikuvan siitä,
että kyseessä oli tärkeä ihminen ja se oli yhtä lailla helpotus, sillä olin
joutunut katselemaan vaikka minkälaisia symboleja tajuamatta, mitä ne
tarkoittivat. Viitta oli minulle tuttu ja turvallinen. Petra-Inkan hiukset oli
solmittu hänen takaraivoonsa palloksi.
”Hei”, hän sanoi vaisulla äänellä, joka kuului tuskin mihinkään. Nielin sylkeä
ja istuin häntä vastapäätä.
”Hei”, vastasin varovaisesti, tarkastellen Petra-Inkaa. Hänestä tuli mieleen
ujo kissa, sellainen, jota oli potkittu koko ikänsä ja joka ei ikinä ollut
oppinut luottamaan ihmisiin. Hän katseli minua varovaisesti, kuin odottaen,
että minä purisin. Kuulin ulkoa ääniä ja tunsin että lähdimme liikkeelle.
”Mihin me menemme?” Kysyin.
”Näytän sinulle maamme”, oli vastaus.
Sitten istuimme ja matkustimme. Ja matkustimme lisää. Hän todella näytti
minulle maamme. Kiersimme koko päivän eri kyliä, pääasiassa täydessä
hiljaisuudessa. Aina välillä Petra-Inka avasi suunsa ja kertoi varovaisella
äänellään jotain paikasta, jossa olimme juuri. Muuten emme puhuneet. Kiersimme
kyliä, näimme merta, näimme metsää, näimme vuoria.
Mutta hyvin vähän ihmisiä.
Syksyn valtakunta, kotini, oli laaja, mutta ei täällä ollut ketään. Kesään ja
Kevääseen verrattuna oli järkyttävää huomata, miten vähän ihmisiä maassani
todella asui ja miten kaukana toisistaan jokainen oli. Kesän valtakunnassa
kenelläkään ei ollut ylimääräistä tilaa liikuttaa kyynärpäitään, täällä taas
jokainen asui ikuisuuden päässä toisistaan. Jokaisella oli monta metriä tilaa
ympärillään hengittää, kun Kevään valtakunnassa jokainen hengitti toisen
hengityksiä.
Tämä kaikki oli päivä pois elämästäni. En ymmärtänyt, mitä Petra-Inka ajoi
takaa sillä, että hän näytti tyhjyyden minulle. Yritin kysyä, mutta hän ei
vastannut, joten hiljaisuus jatkui. Muistin kokemani hiljaisuuden Harper
Sebastiona Kingordonin kanssa, mutta se oli ollut pientä. Tämä oli kauniisti
sanottuna ensireaktioni Syksyn valtakunnasta, ja sekin oli täysin tyhjä.
Syksyn valtakunta oli tyhjä.
Ja kaikki tämä tyhjyys oli sen välissä, alkaisivatko kolme muuta valtakuntaa
tapella ja uhkaisiko Shinja todella Nathanin/Harperin henkeä
Palasimme lopulta pääkaupunkiin ja silloin Petra-Inka löysi kykynsä puhua.
”Joten”, hän katsoi minua surullisilla silmillään, ”mitä näit?”
”Näin valtakunnan, jolla ei ole valtakuntaa hallittavana”, murahdin väsyneenä.
Monen tunnin turha matkustaminen vei veronsa.
”Oikein”, hän hymyili surullisesti, ”tule. Mennään tapaamaan vanhempiani.”
Näin me myös teimme. Vartijat johdattivat meidät valtaistuinsaliin, jossa oli
kylmä. Koko linna oli tehty harmaasta kivestä, ja jopa se toi masentavaa
tunnelmaa.
Kuningas ja kuningatar istuivat paikoillaan, valmiina ottamaan meidät vastaan.
Kuningas oli se vaalea, jonka piirteet tytär oli perinyt. Pitkä naama ja pituus
muutenkin näytti olevan kuningattaren, Marciallan, peruja. Kuningas oli
hymytön, kuningatar puolestaan hymyili melkein liikaakin. Astuessamme lähemmäs
kuningatar, minua edeltänyt kiertäjä, suutarin tytär, nousi ylös ja levitti
kätensä.
”Zachary Dawns. Missä lienee viittasi? Kuninkaalla pitää olla viitta.”
Kosketin olkapäätäni. Minä olin unohtanut viittani.
Taas.
Mie niin vihaan Shinja Kiraa ihan satasella. Hitonmoine mulkku!
VastaaPoistaEli siis taas loistavaa jälkeä :) jos sitä joku päivä ehtis syynäillä taas lisää lukuja...